Muumitarinat täyttävät kahdeksankymmentä vuotta, ja juhlistamme sitä aivan erityisellä keräilyaarteella. Koti-mukissa ja sen käsinmaalatussa kuvituksessa kiteytyy muumien elämäntavan perusolemus: Jokainen on aina tervetullut Muumitaloon, juuri sellaisena kuin on.
Mukin kuvitus kuvastaa kaikkien aikojen ensimmäisen muumikertomuksen, Muumit ja suuri tuhotulva, syvällisen tunteikasta tarinaa, jonka Tove Jansson kirjoitti toisen maailmansodan aikana. Onnellisesti päättyvän sadun kirjoittaminen toi vaikeisiin aikoihin lohtua.
Tarinassa Muumipappa on ollut kadoksissa jo pitkän aikaa. Tulva peittää kaiken alleen, ja lukuisat otukset jäävät ilman kotia ja turvapaikkaa, myös Muumimamma ja Muumipeikko. Kaikkialla vastaantulevien kohtalotovereiden toisilleen antama apu saattaa muumiperheen lopulta takaisin yhteen. Tulvan laannuttua, muumit saapuvat pieneen, kukkivaan laaksoon, kauneimpaan näkemäänsä. Siellä on myös Muumitalo, jonka Muumipappa on rakentanut omin käsin perheelleen, mutta luuli veden vieneen mennessään. Perhe on löytänyt kotinsa!
Muki pakataan kauniiseen lahjalaatikkoon, jossa toistuu Muumitalo-kuvitus.
Mukin pohjassa on juokseva numerointi 1–8000, Moomin 80 -juhlavuosileima sekä mukin maalanneen artesaanin nimikirjaimet.
Jokainen yksittäinen muki on käsinmaalattu uniikkiesine.
Sinulla on kaksi vaihtoehtoa hankkia ainutlaatuinen Koti-muki itsellesi. Voit osallistua mukin osto-oikeuden arvontaan Helsingin Esplanadin Moomin Arabia -myymälässä tai muissa Moomin Arabian myymälöissä maailmalla joulukuusta 2024 alkaen. Arvontamyynti moominarabia.com-verkkokaupassa alkaa maaliskuussa 2025. Kurkkaa alta lisätietoa!
Pysy mukana menossa Instagramissa @moominarabiafinland sekä Facebookissa @moominarabiafi – juhlavuoden parhaat palat jaat ja löydät hashtageilla #moomin80 #moominarabia
yli 80€ noutopistetilauksiin.
14 päivän palautusoikeus
2-5 arkipäivää